Tiistaina 27.5.2025 juhlittiin pyöreitä kun entinen Naapuruussovittelun keskus ja nykyinen Asumisrauhan keskus kutsui yhteistyöverkostonsa, ohjausryhmänsä ja muita tärkeitä yhteistyötahojaan juhlimaan Helsinkiin Gillet Bar & Bistron Festsaleen. Juhla alkoi Suomen sovittelufoorumin puheenjohtajan Antti Heikinheimon puheella, jossa hän muun muassa toi esille toimintamme merkitystä ja taustaa. ” Naapuruuteen ja asumiseen liittyvien konfliktien sovittelu on ollut alusta asti yksi sovittelun alalaji. Asumiseen ja naapuruuteen liittyvät konfliktit ovat omanlaisensa konfliktin laji ja siksi on tärkeää, että niiden sovitteluun on olemassa oma, juuri asumiseen ja sovitteluun keskittyvä keskus. Paikka, jossa tähän aiheeseen liittyvä sovittelu voi kehittyä ja sen osaamispääoma lisääntyä pitkäjännitteisesti tukemaan yhteiskuntarauhaa yhä moniarvoisemmassa, monikulttuurisemmassa ja monin eri tavoin haastavassa yhteiskunnallisessa todellisuudessa. NSK on ollut osa Suomeen juurtuneen sovittelun menestystarinaa. Naapuruussovittelun keskuksessa tehdäänkin tärkeää työtä sovittelun parhaiden käytänteiden mukaisesti ja erittäin tuloksellisesti. Työ ansaitsee Suomen sovittelufoorumin täyden tuen.”

Tervetuliaissanojen jälkeen kuulimme hankepäällikkö Kethlin Lörinczin katsauksen keskuksen matkasta kohti nykyistä hetkeä. Tulevaisuusorientoituneella otteella näimme myös pidemmälle kuin vuoteen 2025. Juhlamme puolivälissä nautimme niin kahvia ja pientä purtavaa kuin myös livemusiikkia Duo Viljan & Elonan toimesta. Yliopistotutkija YTT Eeva Puumala kuljetti juhlijoitamme asuinalueille Suomessa ja Ruotsissa, kertoen naapuruuden ja yhteiselon muutoksesta. Erittäin mielenkiintoisen luento-osuuden jälkeen paljastettiin uusi nimi Asumisrauhan keskus, uusi logomme sekä uudenlaisen ilmeen saaneet nettisivumme.

Samppanjan saattelemana vietimme vielä lopuksi yhteistä verkostoitumisaikaa ennen juhlaväen hajaantumista tahoilleen.

Kiitos kaikille kanssajuhlijoillemme yhteisestä juhlahetkestä, lämpimistä muistoista ja kaikista niistä muistamisista, joita saimme!

Samankaltaiset artikkelit